tiistai 16. tammikuuta 2018

ajatusten ja asenteiden pöyhintää




Tammikuu tahtoisi kietoa harmaaseen tahmaan.
Mieli laahaa ja askel painaa.
On pöyhittävä ajatuksia ja asenteita valoisammiksi ja pyristeltävä ankeutta vastaan.
Poimin kartalle lempijuttuja ja päätän pitää lujasti
myös niiden toteuttamisesta kiinni.



maanantai 8. tammikuuta 2018

valonpisaroita




Ammennetaan aurinkoa ja nuuskutetaan raikasta meriaavaa.
Ihaillaan tuulen muokkaamia kinoksia, tuhansia timanttihankia,
pikkuruisten varpusten pyrähtelyä.
Kuunnellaan merensulan salaisuuksia. 
Viima punaa posket ja pakkanen kirpistää varpaat, 
mutta hymyt yltävät korviin.
Olipahan pyhä, aivan parhautta!



sunnuntai 7. tammikuuta 2018

antaa onnen hipaista




Lempeästi tahtoisin vuoteni alkaa.
Kurottaa kohti 
valoa, iloa.
Karistaa huolten kehyksiä
ja astella rohkeasti.
Pelonkin keskeltä raivata omaa polkuani.
Pidellä hetkiä hyvin 
ja hellästi.
Kuulla olevaista
ja antaa onnen hipaista.



torstai 28. joulukuuta 2017

lepuuttelua




                Joulu ei mennyt mitenkään idyllisesti, mutta saatiin siltikin monta hellänhyvää hetkeä.
On vaalittu rauhaa, pidetty pyjamapäiviä, tankattu unta.
Lunta on tuiskuttanut kiitettävästi, mikä on luonut herkkää tunnelmaa.
Lumenpaljous on saanut tosin lumimiehen jo huokaamaan urakoidessaan
 kolmen mestan pihahommia.

Omat ajatukset ovat liidelleet Skotlannissa rakkaiden häähumussa.
Harmitus poisjäännistä on kiertänyt haikuna sydänalaa, mutta
eipä tämä toipilas olisi saanut vielä edes lentolupaa. 
On lennätelty sitäkin tiiviimmin viestejä ja ihasteltu hurmaavia kuvatunnelmia.

Nyt on tarve pelkistää - liekö jokin jouluähkyreaktio.
Viime päivien ulkoilukuvatkin komppaavat fiiliksiäni.
Kynttilät ja tuikut kelpuutan, muusta en välitä.

Tämä on muuten 600. postaukseni.
Vuosia on kertynyt jo monta ja takaan kulkevani jatkossakin omia polkujani.
Kiitos ihanaiset, kun olette ja käytte!
Valoisia loppuvuoden hetkiä,
voikaa hyvin♥


sunnuntai 24. joulukuuta 2017

joulurauhaa ja tähtösiä




Pikku nyytit istuivat ulkona ja söivät ja aukaisivat
paketteja ja heillä oli hauskempaa kuin koskaan ennen. 
Lopulta he kiipesivät kuuseen ja kiinnittivät palavat kynttilät sen oksille. 
- Mutta latvassa pitäisi olla suuri tähti, tuumi nyytin eno.
- Oletko sitä mieltä, sanoi nyyti ja katsoi mietteliäänä 
Muumimamman punaista silkkiruusua.  
- Onko siinä paljonkaan eroa, kunhan ajatus on oikea?
- Meidän olisi pitänyt hankkia tähtikin, kuiskasi Muumipeikon äiti.
 - Mutta sehän on mahdotonta!
He katsoivat taivaalle, joka oli kaukainen ja tumma 
mutta uskomattoman täynnä tähtiä, 
niitä oli tuhat kertaa enemmän kuin kesällä. 
Ja suurin niistä riippui suoraan heidän kuusensa
latvan yläpuolella.

- Tove Jansson, Näkymätön lapsi: Kuusi

Onnellista, rauhaisaa joulunaikaa!